|
Koska viimeksi pidit peukkuja pystyssä tai toivoit jotain, kun satuit sanomaan saman asian yhtä aikaa jonkun toisen kanssa? Vältteletkö mustia kissoja ja pelästyt, jos peili menee rikki? Oletko varuillasi aina kun kuukauden 13. päivä sattuu perjantaiksi? Jos edellä oleva tuntuu tutulta, niin tervetuloa joukkoon. Arvioiden mukaan yli puolet väestöstä on jonkin verran taikauskoisia.
Uskomukset periytyvät usein kotoa. Jos vanhempasi ovat taipuvaisia taikauskoisuuteen, todennäköisesti sinäkin olet.
Taikausko voi myös auttaa esimerkiksi urheilijoita huippusuorituksiin heitä usein vaivaavasta ”rimakauhusta” huolimatta.
Poliklinikkalääkärit välttelevät usein päivystysvuoroja täydenkuun aikaan. Kuun kierto vaikuttaa myös psykiatrien työhön (ei sitä turhaan puhuta kuuhulluista). Onneksi täydenkuun aika ei kestä kuin vuorokauden.
Häihin liittyy valtavasti uskomuksia ja vanhoja tapoja. Morsiamella kuuluu olla jotain lainattua aiemmalta morsiamelta, joka on onnellisesti naimisissa, ja jotain sinistä, joka symboloi hyvyyttä. Kiinalainen morsian ei koskaan katso peiliin, jotta häissä olisi varmasti vain yksi morsian.
Näyttelijöitä pidetään yhtenä kaikkein taikauskoisimmista ammattikunnista. Kaikki tietävät, että näyttelijöille ei kuulu toivottaa onnea, vaan heille tokaistaan "break a leg" eli toivotetaankin epäonnea.
Macbethia pidetään yleisesti maailman hienoimpana tragediana, mutta näytelmään on liittynyt epäonnea sen ensi-illasta vuonna 1606 asti. Monet näyttelijät ovat loukkaantuneet tai jopa kuolleet näytelmän aikana. Macbethin lainaamisen sanotaan tuovan huonoa onnea. Jo näytelmän nimen mainitseminen on riskialtista, ja monet näyttelijät puhuvatkin kierrellen vain ”skottilaisesta näytelmästä” tai ”siitä näytelmästä".
Uskomukset liittyvät tunteisiin ja tilanteisiin, joissa emme itse pysty vaikuttamaan asioihin ja joihin liittyy usein pelkoa. Uskomukset selittävät asioita, joita emme muuten ymmärrä. Joten ei hitunen taikauskoa ole pahitteeksi nykymaailmassakaan!
|